Käyntikortit Rauman Painopisteestä

Tiestikö, että käyntikortti ei ole vain pala paperia tai kartonkia. Mikäli se sisältää vain antajansa yhteystiedot ja firman logon, silloin se ei täytä läheskään kaikkea potentiaaliaan. Käyntikortti näet toimii omalta osaltaan myös ensivaikutuksen tekijänä – sen avulla on mahdollista erottua ja jäädä mieleen, niin hyvässä kuin pahassa. Se voi jopa viestiä suoraan yrityksesi arvoista. Siksi nykyaikana maailmalla kasvava trendi onkin panostaa kortin suunnitteluun sekä materiaalin valintaan hieman aiempaa enemmän. Kortteihin on mahdollista tehdä myös erilaisia leikkauksia ja kuviointeja.

Toinen suosiotaan kasvattava toimintatapa on hankkia kerralla kaksi erilaista versiota käyntikortista: toinen, edullisempi malli, joita voi jakaa huoletta kaikille vaikkapa messuilla ja tapahtumissa, sekä sen lisäksi hieman edustavampi versio, joita annetaan vain erityisissä tilanteissa, eli silloin kun halutaan luoda astetta parempi mielikuva. Tällöin voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta sen, kumpi paremmin sopii annettavaksi juuri sillä hetkellä – edullinen ja karsitumpi, vai näyttävä ja laadukkaampi.

Konsultoimme asiassa mielellämme ja annamme erilaisia ideoita suunnitteluun. Voit myös hyödyntää meidän suunnittelupalveluamme, jolloin saat meiltä avaimet käteen -periaatteella tapahtuvaa palvelua aina suunnittelusta painatukseen. Tilaa korkeatasoiset käyntikortit Rauman Painopisteestä kilpailukykyiseen hintaan, nopean toimituksen kera.

Korkeatasoiset käyntikortit

Toimitamme laadukkaat käyntikortit edullisesti. Perusmallit, jotka nekin ovat jo varsin korkeatasoisia, painamme varsin kilpailukykyisin hinnoin. Näyttävämmätkään vaihtoehdot eivät silti kaada kenenkään budjettia. Jos päädyt käyttämään kahden kortin menetelmää, hyvä vaihtoehto onkin tilata perusmalleja runsaasti ja tasokkaampia kortteja hieman maltillisemmin – niitä ei kuitenkaan tulla jakamaan samassa laajuudessa, vaan yleensä vain erityisissä tilanteissa.

Meiltä saat käyntikortit nopeasti

Joskus tarve saada käyntikortteja on hyvinkin akuutti. Kiinnostava tapahtuma olisi aivan pian, mutta kortit puuttuvat. Ei hätää! Esimerkiksi erilaiset messut tai muut yrittäjätapahtumat ovat hyvä tilaisuus luoda kontakeja ja jakaa omia yhteystietoja kaikille vähänkin kiinnostaville tahoille. Tällaisten tapahtumien lähestyessä jo nurkan takana voit tilata meiltä käyntikortit nopeasti – parhaimmillaan toimitus tapahtuu jopa seuraavana arkipäivänä.

Ota siis oitis yhteyttä, niin laskemme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen. Tee tilauksesi lähettämällä meille painovalmiit tiedostot, tai tiedustelemalla lisää asiantuntevan suunnitteluosastomme monipuolisista palveluista. 

Projektiesimerkki